SUOSITUKSET

 

Kirsi Paasilinna, myyjä, Neidonkallio, Kirkkonummi

Ensivaikutelma alusta lähtien oli positiivinen. Kilpailutin välittäjät palvelun kautta ja Pauli oli ensimmäinen, joka soitti ja oli niin reippaan kuuloinen puhelimessa, että teki vaikutuksen. Sitten soitosta viikon päästä tapasin kaikki neljä välttäjää ja Pauli oli viimeinen. Hän huomasi heti, että olin jo tavannut kolme välittäjää ja kuunnellut kainenlaista ja kävikin suoraan asiaan. Hän oli tehnyt kotiläksynsä hyvin ja esitteli asiansa selkeästi, rehellisesti ja kohteliaasti. Ei makeillut eikä luvannut liikoja. Mietin asiaa yön yli, että kenet valitsen. Valinta oli helppo: ehdottomasti Pauli. Ja sen jälkeen asunnon myynnistä ei sitten tarvinnutkaan huolehtia. Mitä nyt kävin muutaman kerran leikkaamassa nurmikon. Kaikki sujui meidän kannalta helposti ja saimme juuri sen hinnan, mitä halusinne. Tyylikkäästi hoidettu alusta loppuun! Aiomme kaikille kehua Remaxia ja Paulia. Mikäli haluamme ostaa tai myydä jotain, haluamme Paulin välittäjäksi.

 

Heidi Mannila, Myyjä, Kamppi, Helsinki

Kukapa ei haluaisi tehokasta, tavoitteellista ja charmanttia savolaista kiinteistövälittäjäkseen? Pauli oli loistava; kun asunto saatiin nettiin myyntiin, viikon päästä hyväksyttiin jo tarjous. Pauli piti tarkkaan aikatauluista huolta sekä jousti kaikessa ja teki paljon extratyötä, koska en itse asunut myyntihetkellä enää pk-seudulla. Tulen suosittelemaan Paulia tutuilleni ja käyttämään itsekin jatkossa. Paulissa yhdistyy perinteinen suomalainen periksiantamattomuus ja moderni markkinointiosaaminen. Kahta en vaihda: toinen on Pauli Paunonen.

 

Heikki Rauhala, myyjä, Kilo, Espoo

Erityistä sinussa verrattuna muihin välittäjiin on kaupantekoon tähtäävä asenne.

 

Sami Luoma-aho, myyjä, Kallio, Helsinki

Loistava heppu. Väittäisin olevan täydellinen kiinteistövälittäjä.

 

Myyjä, Myyrmäki, Vantaa

Ensivaikutelman ansiosta en epäröinyt hetkeäkään tehdä toimeksiantoa tutustuttua ensin välittäjän osaamiseen. Myynti toteutui paremmin mitä olisin voinut toivoa.

 

Katja Maddalena, myyjä, Martinlaakso, Vantaa

Nuori, luotettava, tyylikäs, itsevarma ja ammattilainen Pauli P. Jatka samaan malliin niin kaikki toimii ja ihmiset löytää koteja!

 

Sami Naapuri, myyjä, Torkkelinmäki / Kallio, Helsinki

Välittäjää valitessamme kiinnitimme erityisesti huomiota Paulin energiaan, innostuneisuuteen ja asiaan perehtyneisyyteen. Haastattelimme monta kokenutta välittäjää, mutta valitsimme Paulin. Arvasimme että Pauli pelkästään odottele netin ja lehti-ilmoitusten kautta tulevi ostajia vaan käyttää aktiivisesti REMAX Casa Alton verkostoja hyvien ostajakandidaatttien löytämiseksi. Juuri näin kävi. Paulin arviot olivat myös erittäin realistisia eikä lupaillut turhia mutta puhuttiin mahdollisuuksista toki. Kaikki toteutui kuten suunniteltiin ja ajateltiin, paitsi että yllätys oli kaikin puolin myös positiivinen. Odotukset ylittyivät kaikin puolin kaikilla osapuolilla. Todella nopeaa, tehokasta, energistä ja osaavaa. Välityskohteemme oli Helsingin Kalliossa. Suosittelemme 5 tähdellä.

 

Lauri Suutela, myyjä, Munkkiniemi, Helsinki

Huolellinen kohteen tietojen päivitys ja asuinalueen arvon tuntemus ennen myynnin aloitusta tuottivat nopeat kaupat luottamuksellisesti. Olen jo suositellut nuorta hyvin myyntiorientoitunutta välittäjää tuttavilleni.

 

Eija Suominen, myyjä ja ostaja, Martinlaakso, Vantaa

Pauli hoiti kaiken esimerkillisesti. Tehokas ja miellyttävä!

 

Jussi Naukkarinen, myyjä, Vallila, Helsinki

Homma toimi kaikin puolin erinomaisesti, minut pidettiin ajantasalla tilanteesta ja asunnon myynti hoitui määrätietoisella asenteella. Kämppäni myytiin kuudessa päivässä, nyt kun kaupat on tehty ja uutta asuntoa katselen saan Paulilta kullanarvoisia arvioita kiinnostavista kohteista.

 

Mika Vallasvuo, myyjä, Koivukylä, Vantaa

Mahtavaa, muutamassa viikossa löytyi ostaja. Kiitos Pauli! :)

 

Myyjä, Lindal, Kirkkonummi

Olimme tavanneet Paulin aikaisemmin eräässä asuntoesittelyssä ja otimme häneen yhteyttä, koska hän vaikutti aktiiviselta ja positiiviselta välittäjältä. Asuntomme meni kaupaksi heti ja yhteistyö Paulin kanssa sujui hyvin.

 

Sanna Saari, myyjä, Mikkola, Vantaa

Ammattitaitoinen ja luotettava! Suosittelen.

 

Lea Höök, myyjä, Vuosaari, Helsinki

Jos kaipaatte vauhtia asunnon myyntiin, niin tässä on mies paikallaan siihen hommaan. Energinen, aikaansaava, mukava ja välittäjien joukosta erottuva. Ihan huima ero muihin välittäjiin nähden! Todella Rockstara! Kiitos yhteistyöstä!

 

Paula Nikkanen, myyjä, Tuomarila, Espoo

Miellyttävä, luotettava ja tehokas kuvaavat Paulin tyyliä hyvin. Suosittelen kaikille asunnon myyntiä harkitseville!

 

Markus Pettinen, myyjä, Malminkartano, Helsinki

Todella palvelualtis asenne ja piti erinomaisesti yhteyttä asiakkaaseen. Kohteen markkinointi hoidettiin hienosti ja yllättäen eteen tulleet myyntiin liittyvät lisätyöt hoidettiin vaivoja säästelemättä. Uskon, että saimme parhaan mahdollisen myyjän kohteellemme.

 

Timo Laitinen, myyjä, Martinlaakso, Vantaa

Asuntoni myynnin hoitaminen sujui Paulin toimesta erinomaisesti. Riittävät lähtöselvitykset, ammattitason valokuvat ja markkinointi tehty kuten kuuluukin. Sain jatkuvasti tietoa myynnin, esittelyiden yms. etenemisestä. Välittäjänä myyjän etuja huolehtiva. Asunnosta saatiin lisäksi pyyntihinta!

 

Antti Tuomenoksa, myyjä, Laajalahti, Espoo

Erittäin loistavasti hoidettu asunnon välitysprosessi. Pauli oli todella ammattimainen ja sopivan rento! Piti jatkuvasti ajantasalla, missä mentiin. Ei mitään valittamista ja suosittelen kaikille! Kiitos!

 

Timo Koivumäki, myyjä, Moisio, Lohja

Pauli osoittautui aktiiviseksi ja tehokkaaksi kiinteistövälittäjäksi! Ansaitsee mielestäni viisi tähteä!

 

Sirpa Tanskanen, myyjä, Leppävaara, Espoo

Kiitos, olen tyytyväinen mukavaan ja reippaaseen palveluun. Iloinen, ystävällinen, kohtelias asiakaspalvelija olet! Kiitos!

 

Juha Tuomi, myyjä, Ullanlinna, Helsinki

Hyvin meni! Ammattimainen välittäjä ja hyvä asenne + energia. Suosittelen ehdottomasti muillekin!

 

Jamina Bergholm, myyjä, Kivenlahti, Espoo

Kaikki sujui täsmällisellä tarkkuudella. Ajan tasalla pitäminen oli ihailtavan tehokasta. Aina saavutettavissa!

 

Satu Villman, myyjä, Martinlaakso, Vantaa

Ystävällinen, asiallinen ja asiantunteva. Asunto meni kaupaksi nopeammin kuin osasimme odottaa.

 

Esa Huuskonen, myyjä, Kilo, Espoo

Hyvä fiilis. Meni oikein mallikkaasti.

 

Heikki ja Marja-Liisa Mäkinen, myyjät, Sörnäinen, Helsinki

Pauli Paunonen hoiti Sörnäisten asuntomme myynnin vuonna 2014. Asiat hoituivat kiitettävästi; hän hoiti tehokkaasti asunnon kuvaus järjestelyt sekä näytöt, pääasiassa yksityisnäytöt. Nämä johtivatkin toivottuun tulokseen. Kaikki oli hoidettu ammattitaidolla, olemme erittäin tyytyväisiä.

 

myyjä, Neidonkallio, Kirkkonummi

Välittäjä hoiti kaikki asiat ensiluokkaisesti ja ammattitaidolla.

 

Nina Helmi, myyjä, Havukoski, Vantaa

Hankalaksi myyntikohteeksi osoittautunut asunto meni kuin menikin, kun Pauli jaksoi pitkäjänteisesti pitää näyttöjä ja soitella milloin minkäkin asian puolesta. :) Lisäksi pysyin koko ajan itse tilanteiden tasalla. Rehellisesti suositeltava myyntitykki!

 

Anna Puolakka, myyjä, Tuomarila, Espoo

Asunnon myynti sujui tehokkaasti ja jopa nopeammin kuin odotin.

 

Kaisa Kotisalo, myyjä, Suutarila, Helsinki

Asiakaspalvelua parhaimmillaan! Ammattitaitoinen välittäjä, joka piti meidät ajan tasalla. Bonuksena meillä kaupat lyhyen myyntiajan jälkeen, eli ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Pauli on auttanut meitä myös uuden kodin etsinnässä kertomalla näkemyksensä meitä kiinnostavista kohteista. Suosittelen ehdottomasti!

 

myyjä, Neidonkallio, Kirkkonummi

Asiallinen ja hyvä myyntimies.

 
4 stars.png

Aku Luukka, myyjä, Soukka, Espoo

Pauli myi asuntoni niin nopeasti, että uuden löytämisessä oli tulla kiire. Pauli tuki aktiivisesti myös uuden kodin ostamista ja auttoi tarkistamaan muun muassa sopivan hinnan ja pikkupräntin.

 
4 stars.png

Satu Rauhala, myyjä, Kilo, Espoo

Ihan hyvin ja tehokkaasti hoidettu myynti.

 

myyjä, Karakallio, Espoo

Ensivaikutelma välittäjästä oli aktiivinen, reipas ja luotettava, näin myös myynnin aikana.

 

Marja-Liisa Kokko, myyjä, Kallio, Helsinki

Kaikkineen asuntoni myynti sujui kesästä ja parin vuoden päästä tulevasta putkiremontista huolimatta sujuvasti. Myyntitoiminta oli nuorekkaan energistä ja ammattitaitoista sekä rehellistä, eli sekä myyjää että ostajaa huomioonottavaa ja palvelevaa. Palvelusta jäi hyvin positiivinen kuva.

 

Roope Lahti, vuokranantaja, Länsi-Pasila ja Kallio, Helsinki

Kaikki sujui kuin unelma. Yhteydenpidosta lähtien kaikki toimii. Voin lämpimästi suositella!

 

RIku Eteläkoski, ostaja, Punavuori, Helsinki

Paulin avulla löysimme uuden kodin, jota emme olisi itse löytäneet saatika onnistuneet hankkimaan. Taitava, luotettava ja ahkera ammattilainen.

 

Juho Koivumäki, ostaja, Neidonkallio, Kirkkonummi

Voisin kirjoittaa tähän pitkänkin tarinan, mutta se ei muuta faktoja mihinkään. Kaikki meni loistavasti, olemme olleet alusta lähtien hyvin tyytyväisiä, emmekä oikeastaan korjaisi mitään. Antaisin toki parannusehdotuksia, mutta loistavuudesta on vaikea parantaa.

 

Chandan Beer Singh, ostaja, Leppävaara, Espoo

The service was very good. The reply to queries was always prompt.

 

Olli Vihma, ostaja, Kilo, Espoo

Olen hyvin tyytyväinen. Kaikki sujui oikein mainiosti. Kysymyksiin sai vastaukset ja koko prosessi eteni sujuvasti.

5 stars.png

Mikko Tihinen, ostaja, Kilo, Espoo

Hyvä fiilis. Tieto liikkui ja hyvä palvelu. Energinen asenne.

 

Kari Suokoski, ostaja, Soukka, Espoo

 

ostaja, Vuosaari, Helsinki

Nuori, työstään innostunut ja ammattitaitoinen välittäjä! Hoiti asiat lupaamallaan tavalla. Kiitos.

 

ostaja, Moisio, Lohja

Erittäin ystävällistä, asiantuntevaa ja nopeaa palvelua. 

 
5 stars.png

Essi Eteläkoski, ostaja, Punavuori, Helsinki

Varma ja luotettava ammattilainen - olemme enemmän kuin tyytyväisiä uuteen kotiimme.

 

Elis Aganimov, ostaja, Kivenlahti, Espoo

Hyvä ja sujuva palvelu.